Harrastan taitoluistelua. Olen harrastanut kyseistä lajia alle 3-vuotiaasta asti. Menimme isosiskoni kanssa luistelukouluun kun olin vaja 3-vuotias, silloin vannoimme ettemme enää ikinä tulisi jäälle. Toisin kuitenkin kävi, aloin harrastaa luistelua vakituisesti ja aloitin kisaamisen 6-vuotiaana. Luistelu vie paljon aikaa. Talvisin kun kausi on parhaillaan käynnissä harjoittelen 13 kertaa viikossa. Kisoissa käymme joskus joka viikonloppu ja joskus on muutama viikko väliä kisojen välissä.
Taitoluistelu on mukavaa, mutta myös rankkaa ja haastavaa. Ei ole helppoa tehdä asioita jäällä. Kun pienenä menee luistelukouluun siellä opiskellaan pysymään itse pystyssä ja oikeanlainen kaatuminen. Myöhemmin vasta opiskellaan enemmän luisteluun liittyviä asioita.
Luistelu koostuu neljästä eri asiasta. Niihin kuuluu hypyt, piruetit, askeleet ja liu`ut. Näitä kutsutaan elementeiksi. Oma lempielementtini ovat hypyt. Hyppyjä on kuusi erillaista. Ja hyppyjä voi tehdä erillasia sillä tavoin, että tekeekö yhden hypyn vai monta hyppyä peräkkäin ja montako kierrosta tekee. Naiset tekevät enintään kolme kierrosta ilmassa, kun taas miehet tekevät neljä. Pirueteissa on perusasentona vaaka, istuma ja seisoma, mutta niihin on todella paljon erillaisia variaatioita. Liukuja on myös monia, niitä tehdään yleeensä yhdellä jalalla liukuen ja nostetaan vapaana oleva jalka ylös. Askeleet ovat suuri osa luistelua, sillä kisoissa meitä arvostellaan meidän perusluistelun ja siirtymisten perusteella. Siirtymisillä tarkoitetaan askeleita joilla siirtyy elementistä toiseen.
En voisi kuvitella harrastavani mitään muuta lajia, varmaankaan sen takia, että olen viettänyt koko ikäni tämän lajin parissa. Siitä on tullut ikään kuin rutiini, että koulusta mennään suoraan harkkoihin, sen jälkeen hoidetaan koulu hommat ja jos vain aikaa riittää niin illalla kavereiden kanssa. Se vie paljon aikaa kyllä ja välillä tuntuu ettei millään jaksaisi mennä harjoituksiin, mutta pyrin luistelemaan niin pitkään kuin vain kroppani kestäisi sen.

