C: Natsit vastaan juutalaiset
Luin kirjan Poika raidallisessa pyjamassa, joka on John Boynen romaani. Se on julkaistu vuonna 2006 ja 2008 Mark Herman ohjasi myös elokuvan siitä. Kirja kertoo korkea-arvoisen natsiperheen 9-vuotiaasta Bruno-pojasta, joka perheineensä muuttaa Berliinistä maaseudulle lähelle juutalaista keskitysleiriä. Bruno ystävystyy aidan toisella puolella elävään saman ikäiseen juutalaiseen Shmuel-poikaan.
Teos vaikutti hyvin paljon omiin tunteisiini, mielipiteisiini ja tietoihini. Koulussa opetettujen asioiden perusteella, tiesin kyllä ,mikä oli keskitysleiri, mutta en ollut tietoinen "sisäpiiritiedoista". Esimerkiksi kirjan luettua huomasin, että natsiperheissa valehdeltii lapsille todellisuutta. Heille uskoteltiin, että juutalaisilla on kaikki hyvin. Kirjassa Bruno on ylpeä, siitä mitä isänsä tekee. Totuus valkeaa Brunolle vasta kun hän menee aidan toiselle puolelle. Tunteet olivat pinnassa useasti kirjaa luettaessa. Iloinen kun Bruno on niin hyvä ystävä Shmuelille, surulline kun Bruno ei tajua, kuinka huonoissa oloissa Shmuel elää. Mielipiteeni keskitysleiriä vastaan vahvistuivat.
Teosta luettua myötätunto juutalaisia keskitysleiriläisiä kohtaan nousi ja viha saksalaisia kohtaan nousi. Tuntui, että Saksa ei voisi olla niin epäreilu juutalaisia kohtaan. Juutalaiset tekivät työtä käskettyä, mutta natsit vain huusivat heille ja kohtelivat heitä väkivallalla. Myötätuntoa herätti myös Bruno ja Shmuel. He varmasti aavistivat, että eivät saisi tutustua aidan takia. Mutta heidän välilleen syntyi vahva ystävyyssuhde aidasta huolimatta.
Teos tuntuu olevan saksalaisia vastaan ja juutalaisten puolella. Vaikka teoksessa ei sanota kumpi on väärin ja kumpi oikein, siinä puhutaan natseista ilkeinä johtajina ja keskitysleirin karut puolet tuodaan esiin.
Teos vaikuttaa lukijan tunteisiin koskettavalla kertomuksellaan. Lukijaa koskettaa pienten poikien ystävystyminen aidasta ja vihollisleireistä huolimatta. Nykyelämässä emme edes voi kuvitella, millaista on ollut keskitysleirillä elo. Meillä Suomessa ihmisoikeudet ovat tärkeitä, joten teos vaikuttaa myös ihmisoikeuksien kannalta. Tarinassa ei tunneta sanaa ihmisoikeudet, sillä natsit alistavat juutalaisia ja päättävät heidän elämästään.
Teoksella ei ole enään mitään yhteyksiä nykymaailaan ja -elämään. Nykyään ei ole enään keskitysleirejä, saksalaiset eivät ole ilkeitä natsijohtajia ja juutalaisillakin hyvä asema.
Valitsemasi näkökulma tulee tekstissä melko selkeästi ilmi, hyvä. Kielessä on melko paljon korjailtavaa ja esseeksi tekstisi on melko lyhyt, alle 300 sanaa.
VastaaPoista20p.